keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kohta Espanjaan - Ensimmäinen blogitekstini ikinä

Reilun viikon päästä alkaa ihan erilainen elämä, ihan erilaisessa ympäristössä ja kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta ja rakkaista läheisistä. Alkaa puolivuotinen elämä Espanjan Valenciassa. Onneksi ja helpotukseksi uutta sivua elämässä ei tarvitse ihan yksin kääntää, vaan reissuseurana on ystävä tanssitunneilta eli Anni. Nyt jo hirvittää aivan kauheesti lähtöpäivä. Tuun varmasti niin itkemään silmät päästäni, koska lentokentälle tulee saattamaan poikaystäväni lisäksi äiti, siskot, mömmö (eli mun äidinäiti) ja bestis.

Lähetään siis Annin kanssa Erasmus-vaihtoon Valenciaan lauantaina 10. tammikuuta. Koulu oikeastaan alkaa vasta helmikuun alussa mutta ennen koulun alkua meillä onkin kaksiviikkoinen espanjan intensiivikurssi Gandíassa (n. 70 km Valenciasta etelään). Ehditään me alle viikko lomailemaankin Valenciassa ennen kurssille suuntaamista. Ihan kiva vähän tutustua kaupunkiin turistien tapaan ja järjestellä asumiskuvioita ja kännykän liittymäjuttuja rauhassa ennen kaiken maailman häppeninkejä ja häslinkejä.

Aateltiinkin Annin kanssa alkaa kirjottaa blogia meidän vaihtoajasta Valenciassa, minkä takia tämä blogikin nyt sit perustettiin. Kirjotellaan tänne varmasti enemmän ja vähemmän epäsäännöllisen säännöllisesti niitä näitä miten nyt lystää. Kuvia ja videoita jaetaan varmasti ja voi olla, että niitä tulee olemaan lopulta eniten. Anni etenkin ihastui ajatukseen vloggaamisesta. Voi siis olla, että Annin blogitekstit onkin videoita.

Mä en ite oo mitenkään erityisen hyvä kirjoittaja mutta mut tuntevat tietävät, että kun alan kirjottamaan sitä tekstiä syntyykin sitten lähes romaanin verran. No ei nyt ihan mut aika pitkälti kuitenkin. Mun kirjotukset tulee olemaankin varmasti aikamoista ajatuksenvirtaa.

Tää blogi on varmasti enemmänkin Annin ja mun päiväkirja meidän puolivuotisesta Erasmus-vaihdosta Espanjan Valenciassa ja toki tositteena läheisille, että kaikki on hyvin. Toivottavasti tää blogi antaa myös neuvoja ja vinkkejä opiskelijavaihtoa suunnitteleville ja etenkin niille, jotka sitä suunnittelevat Espanjaan ja etenkin Valenciaan.

Toivottavasti pidätte! Kuulemisiin!

P.S. Lähtö ei vielä jännitä, koska lähtö hirvittää vielä liikaa ja on muutenkin vielä asioita hoidettavana. En siis varmaan vieläkään oo ihan täysin käsittänyt todella lähteväni jonnekin kauas pois pitkäksikin aikaan, koska tää on jotain niin erilaista mua ja jotain mitä en oo koskaan ennen ikinä kokenut. Hyvä siitä varmasti tulee, eiks niin?!

4 kommenttia:

  1. Maailmankatsomusta on aina hyvä laajentaa ja mikä olisikaan hienompaa kuin asua eri kulttuurissa muutama kk! Zemppiä, tytöt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Paljon on odotuksia keväälle! Kiitos Mixu! ^^

      Poista